Tietoa karatesta

Wado-ryu (和道流) on japanilaisen Hironori Otsukan 1930-luvulla perustama karaten tyylisuunta, joka yhdistää shotokan-karatea ja shindo yoshin-ryu-jujutsua. Wado-ryu on yksi neljästä suuresta karaten koulukunnasta maailmalla.

Karateharjoituksissa käytetään valkoista pukua, jonka japaninkielinen nimitys on 'gi'. Tämä väljä puku, joka koostuu housuista ja takista, suo käyttäjälleen täyden liikkumavapauden. Karatepuku yllä saa esiintyä vain treeneissä (pukuhuone-saliväli). Puethan siis karatepuvun päälle päällysvaatteet, jos vaihdat puvun yllesi jo kotona. Matkalla esim. lahkeet voivat kuraantua ja lika kulkeutuu myös saliin. Treeneihin tullaan vain sen verran aikaisemmin, että ehtii vaihtamaan vaatteet, mihin kuluu 5 - 15 minuuttia. (Poikkeuksena ne harrastajat, joiden bussi menee vain kerran tunnissa tms.) Yleisesti tiloissa, joita käyttää muut ryhmät/ihmiset, karatekan tulee käyttäytyä kohteliaasti ja muita häiritsemättä. Karaten harrastajat jaetaan vyöasteisiin taitojensa ja harjoitteluaikansa mukaan. Meillä on käytössä Suomessa yleisin viiden kyu-arvon järjestelmä. Alemmat vyöasteet ovat kyu-asteita, joiden jälkeen seuraavat mustan vyön dan-asteet. Aloittelijan vyö on valkoinen. 5. kyu käyttää keltaista, 4. kyu oranssia, 3. kyu vihreää, 2. kyu sinistä ja 1. kyu ruskeaa vyötä. Ruskean vyön jälkeen alkavat dan-arvot 1. dan -asteesta ylöspäin. Harjoituksissa opettajaa kutsutaan nimellä 'senpai' tai 'sensei', tämän vyöarvosta riippuen. Tyypillinen karatetunti koostuu lämmittelystä, lihaskuntoharjoitteista, venyttelystä ja lajitekniikkaharjoitteista.

Karaten ja muiden budolajien juuret löytyvät kaukaisesta historiasta kaakkois-Aasiasta, kun munkit joutuivat kehittämään aseettomia taistelutaitoja, koska heiltä oli aseiden käyttö kielletty. Taistelutaidot kehittyivät munkki Bodhidharman johdolla Shaolin-temppelissä. Aseeton taistelutaito saikin nimen Shaolin temppelin mukaan. Näin syntynyt taistelutaito kulkeutui okinawalaisten mukana Ryukyu-saarille, missä se sekoittui saarten omiin taistelutaitoihin saaden nimen Kiinalainen käsi. Myöhemmin Gichin Funakoshi, joka vei modernin karaten Okinawalta Japaniin, muutti nimen tarkoittamaan tyhjää kättä. Japanissa karate tuli tunnetuksi 1920-luvun alussa, kun Funakoshi järjesti uuden lajin näytöstilaisuuksia. Wado-ryu levisi 60-luvun puolivälissä Eurooppaan, kun opettajat Suzuki, Arakawa ja Takashima kävivät esittelemässä lajia Englannissa. Vuonna 1965 Japanista tuli joukko opettajia (Tatsuo Suzuki, Masafumi Shiomitsu, Teruo Kono, Yutaka Toyama, ja Atsuo Yamashita) pysyvästi Eurooppaan opettamaan Wadon perusteita. Suomeen lajin toi Suzuki, jonka entinen oppilas Takashi Ogata saapui Suomeen 1971 ja opetti täällä 22.12.2006 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka. Korson Kaiun Karatejaoston perusti vuonna 1988 Erkki Osmala, 3. dan.

Karatesta on tullut myös kilpailulaji, jossa kisataan ottelussa (kumite) ja katassa. Karate on olympialaji, mutta sitä ei ole otettu mukaan vielä yksiinkään olympialaisiin. Omia sarjoja ja kisoja on junioreille, nuorille ja aikuisille. Sarjat jakautuvat vielä sukupuolen, sekä junioreilla ja nuorilla iän mukaan. Karateottelu (kumite) on nopea kilpailumuoto, jossa pienikin virhe kostautuu helposti. Kumitessa tärkeää on nopeus, "peliäly" ja liikkeiden puhtaus. Kumitessa ei ole tarkoitus tyrmätä vastustajaa kuten nyrkkeilyssä, vaan pisteen saa kevyemmästä, tuomarien onnistuneeksi suoritukseksi katsomasta hyökkäyksestä. Kanssakilpailijan huomattavasta vahingoittamisesta saa varoituksen. Kumitessa ottelijalla on joko punainen tai sininen vyö, tavallista kevyempi puku ja hammassuojat. Käsissä on kevyet, rystyset ja kämmenselän peittävät otteluhanskat. Miehillä on alasuojat ja usein säärisuojat. Naiset voivat käyttää rintasuojusta ja säärisuojia. Katassa tehdään ennalta määrättyä liikesarjaa mahdollisimman täydellisesti. Suojia ei tarvita, mutta ottelijalla täytyy olla punainen tai sininen kisavyö. Kataa voidaan tehdä yksin tai kolmen henkilön ryhmässä (joukkuekata). Katassa arvostellaan muun muassa nopeutta, voimaa ja liikkeiden puhtautta ja kamppailun tuntua (sekä joukkuekatassa liikkeiden yhdenaikaisuutta). Hironori Otsuka: "Katan tulisi olla elävää, eikä tyhjää muodon kertaamista." Tameshivari on puun, tiiliskiven, jään ja muiden materiaalien murskaamista paljain käsin, jaloin tai jopa päällä. Murskaustekniikat eivät kuulu varsinaiseen karateharjoitteluun, vaan ovat tehokkaan harjoittelun sivutuote tekniikoiden voiman testaamiseksi. Säännöllinen harjoittelu esimerkiksi makiwaralla (pehmustettu lauta, jota käytetään lyöntien harjoitteluun) on tärkeää. Murskaus kuuluu usein osana karatenäytöksiin ja siten tämä osa karatea tunnetaan kaikkialla. Moni luuleekin karaten olevan pelkkää murskausta.