Korson Kaiku Taekwondo
Taekwondojaosto on perustettu vuonna 2015 ja se on voittoa tavoittelematon yhdistys. Tällä hetkellä aktiivisia harrastajia on n. 40 ja toimintaa pyöritetään vapaaehtoisten voimin, sekä opetus -ja kulttuuriministeriön myöntämällä seuratuella. Seuran toiminta-ajatuksena on tarjota taekwondon perusopetusta kaikille lajista kiinnostuneille 10-vuotta täyttäneille taitotasosta riippumatta, sekä mahdollistaa harrastajien yksilöllinen kehittyminen lajin sisällä.
Harjoitusryhmät on jaettu vyöarvojen mukaisesti alempiin vöihin (8.-7.kup) sekä ylempiin vöihin (6.kup ->), mikä mahdollistaa koko perheen yhteisen harjoittelun heti alkeiskurssista alkaen. Alkeiskurssit alkavat elokuussa ja tammikuussa. Harjoitukset pidetään pääosin Korson Lumossa, sekä Va-Jutsun salilla Keravalla.
Seuran pääopettajana toimii Tatu Iivanainen 6.dan ja vastuuvalmentajana Tuomas Turunen 3.dan.
Korson ja Keravan Taekwondoseurat yhdistyivät 2020
Keravan Taekwondoseura ry:n toiminta on siirretty Korson Kaiku ry:n Taekwondojaoston alle vuoden 2020 alusta lähtien. Toiminta jatkuu myös Keravan puolella samaan tapaan kuin tähänkin asti.
Syy yhdistymiseen oli puhtaasti hallinnollisen työn vähentäminen ja entistä voimakkaampi keskittyminen itse harrastustoimintaan.