Korson Kaiku ry, yhdistyksen kokoukset 2026

Seuraava syyskokous syksyllä 2026

KORSON KESÄLIIIKUNTA 2026


Korson Kaiku järjestää lapsille ja nuorille kesäliikuntaa kesäkuun
toiselta viikolta alkaen aina elokuun alkuun saakka joka viikko. Mukaan voi ilmoittautua ryhmäkohtaisesti määritellyn ikäiset tytöt ja pojat seuran sisältä ja seuran ulkopuolelta. Osallistuminen ei edellytä seuran jäsenyyttä. Tavoite ja toivomus on, että seuran harrastajat kannustavat kavereitaan mukaan kesäliikuntaan.


Olemme hakeneet ja saaneet kesäliikunnan järjestämiseksi
OKM:n (Opetus- ja kulttuuriministeriö) seuratukea, minkä vuoksi
osallistumismaksu voidaan pitää alhaisena. Osallistujamäärä on rajoitettu,
joten paikan varmistaakseen kannattaa olla nopea. Ilmoittautuminen avataan myclubin tapahtumakalenterissa.


Paikka on Ruusuvuoren koulun liikuntasali ja Korson
liikuntapuisto. Korson kesäliikunnassa harrastetaan monipuolista liikuntaa ja
eri liikuntalajeja palloilulajeihin painottuen. Osallistujien toiveita myös
huomioidaan mahdollisuuksien mukaan liikuntalajeja valittaessa.


Valmentajina ja ohjaajina toimivat nuoret aktiiviset liikunnanharrastajat. Vastuuvalmentajana vankan valmennuskokemuksen omaava
Gabriel Gabu Airaksinen.


Viikoittaiset liikunta-ajat ovat:

Huom. PÄIVITYS:

Osallistujia on ollut niin, että kaikki mahtuu yhteen ryhmään eli toistaiseksi molempien ikäluokkien osallistujat voivat tulla jo klo 17 ja mukana voi olla tunnin tai kaksi. Tutustumaan voi tulla muutaman kerran ilman ilmoittautumistakin ja maksuun sitoutumista.

Toistaiseksi Ruusuvuoren koulun salissa pelaamme salibandyä rennolla menolla eli maila, sisäpelikengät ja suojalasit mukaan ja juomapullokin on tarpeen.

Ma ja Ke klo 17-18 nuorempien ryhmä eli 8-12 vuotiaat,
alkaen 8.6.2026 ja jatkuu elokuun alkuun saakka

Ma ja Ke klo 18-19 vanhempien ryhmä eli 13-17 vuotiaat,
alkaen 8.6.2026 ja jatkuu elokuun alkuun saakka.


Hinta:

Kesäliikuntapassi maksaa 20 euroa, jonka maksamalla ilmoittautumisen
jälkeen, voi osallistua koko kesän tai vaikka vain osan aikaa oman ryhmän
liikuntaan. Kesäliikuntapassi ei sisällä vakuutusta vaan tarvittavat
vakuutusasiat tulee hoitaa omien vakuutusturvien kautta.


Ilmoittautuminen:

Seuran jäsenet ilmoittautuu suoraan myclubin kalenterissa
näkyvään tapahtumaan. Seuran ulkopuoliset ilmoittautuu laittamalla alla olevaan sähköpostiin viestin, mihin ryhmään ilmoittautuu. Tämän jälkeen ilmoittautuneelle lähetetään myclub-linkki tietojen täydentämiseksi. Osallistumislaskutus tapahtuu myclubin laskutuksen kautta.



Lisätietoja:

upi@kolumbus.fi
tai 0400619451





Salibandy

Pyöräily

Karate

Taekwondo

Aikuisurheilu

Kuntoliikunta