Taekwondon harjoitusryhmät

Mukavaa että olet kiinnostunut taekwondon harjoittelusta! Meillä Korsossa ja Keravalla on todella mukava treeniporukka.

Taekwondo lajina soveltuu kaikille sukupuoleen katsomatta, mikä näkyy myös seuramme harjoituksissa, jossa tytöt ja pojat harjoittelevat yhdessä tasavertaisesti. Harjoittelussa pääpaino on perustekniikassa ja itsepuolustuksessa. Perustekniikkaan kuuluvat: potku-, torjunta- ja lyöntitekniikat, askelottelu ja liikesarjat. Näiden lisäksi harjoituksiin kuuluu myös ottelutekniikkaa ja lihashuoltoa venyttelyineen.

Aluksi tekniikoiden liikeratoja ja suoritustapoja opetellaan tekemään kuviteltua vastustajaa vastaan. Kun perusteet on opittu, aletaan harjoitteiden tukena käyttää erilaisia potku- ja lyöntityynyjä. Taitojen kehittyessä muuttuvat harjoitteet vastaamaan enemmän todenmukaista kamppailutilannetta. Kamppailutilanteita harjoitellaankin paljon, koska pohjimmiltaan taekwondo on kamppailulaji.

Kamppailua harjoitellaan mm. seuraavilla tavoilla:
1) Erilaisilla pariharjotteilla
2) Liikesarjojen kautta, joissa tehdään puolustustautumisia ja hyökkäyksiä kuviteltua vastustajaa vastaan
3) Askelotteluiden kautta, joka on ennalta suunniteltua ottelua parin kanssa
4) Tekwondo-ottelun avulla, josta opitaan liikkumista ja kamppailusilmää


Toivotamme kaikki taekwondosta kiinnostuneet 10-vuotta täyttäneet tervetulleiksi harjoittelemaan taekwondoa mukavassa seurassa!

Alemmat vyöt (8.-6.kup)

Ti klo 18:30-20:00 Lumon kamppailutila, Vantaa (kaikki värivyöt)

To klo 18:30-20:00 Vierumäen koulu, Vantaa (kaikki värivyöt)

Su klo 18:00-19:00 Va-Jutsu ry. Budosali, Kerava

Ylemmät vyöt (5.kup -> )

Ti klo 18.30-20.00 Lumon kamppailutila, Vantaa (kaikki värivyöt)

To klo 18:30-20:00 Vierumäen koulu, Vantaa (kaikki värivyöt)

Su klo 19:00-20:00 Va-Jutsu ry. Budosali, Kerava