Junnukurssit on suunnattu 7 - 14 -vuotiaille lapsille. 7 vuotta on suuntaa-antava alaikäraja, osa nuoremmistakin lapsista pysyy hyvin mukana harjoituksissa, kun taas jotkut jo 8-vuotiaat kyllästyvät nopeasti. Toivottavaa olisi, että lapsi osaa oikean ja vasemman tullessaan karatekurssille. 15 -vuotiaat ja vanhemmat voivat osallistua aikuisten kursseille. Junioriryhmissämme harjoitellaan lähinnä alkuperäistä wado-ryu karatea tyylikkäine katoineen, potkuineen ja paritekniikoineen.

Junnukurssien pääohjaajana jatkaa Salla Voutilainen. Muut junnuohjaajat ovat Jani, Joonas ja Antti.

Junnukaratekojen eteneminen vyöasteissa

Otamme käyttöön ikärajat vyökokeisiin 01.09.2008 alkaen. Ruskealle vyölle olemme sopineet ikärajaksi 16 vuotta, siniselle 14 vuotta ja vihreälle 12 vuotta. Alempia vöitä ja natsoja (kaikkiin vöihin) saa yrittää iästä riippumatta.

Junioreille järjestetään vyökokeiden välillä - noin puolen vuoden välein - natsakokeita, jolloin opittavaa on kerralla vähemmän. Normaalisti kahden värivyökokeen välissä suoritetaan yksi tai kaksi hyväksyttyä natsakoetta. Natsa on vyöhön ommeltava punainen, sentin levyinen merkki. Näin ompelen natsan vyöhön kts. Natsaohje.

Vyö- ja natsakokeet ovat aina vapaaehtoisia. Kokeet on kuitenkin suoritettava järjestyksesssä; esimerkiksi osallistuakseen vihreän vyön kokeeseen on oltava ainakin yksi natsa oranssissa vyössä.

Karatepassin tarvitset, kun haluat suorittaa oranssin vyön. Tulosta täältä karatepassihakemus.

Näin sidot vyösi oikein:

10 hyvää syytä venytellä*

  • Venyttely parantaa notkeutta ja liikkuvuutta
  • Venyttely vähentää merkittävästi revähdysten ja venähdyksien syntymisen riskiä
  • Venyttely vähentää lihaskipuja
  • Venyttely pidentää liikeratoja
  • Venyttely lisää lihasten rentoutta
  • Venyttely parantaa lihasten aineenvaihduntaa
  • Venyttelyn avulla peruskunnon hyödyntäminen paranee
  • Venyttely auttaa lihaksia palautumaan rasituksesta nopeammin
  • Venyttely parantaa lihasten kimmoisuutta ja vähentää loukkaantumisvaaraa
  • Venyttely tekee lajitekniikasta näyttävämmän näköistä

*Seuravalmennuksen ja nuorten valmennuksen opas, Suomen Karateliitto Oy

Junnujen harjoitusajat ryhmittäin:

Syyskausi 23.08.2010 - 21.12.2010

Tori - linnut (alkeiskurssi)

Ma klo 19.00-20.00 Lumon tanssisali, valmentajat Jani/Joonas/Salla

To klo 17.15-18.15 Lumon painisali, valmentajat Jani/Joonas/Salla

Kuma - karhut

Ti klo 19.00-20.30 Lumon painisali, valmentaja Antti

Pe klo 17.15-18.30 Kulomäen koulu (10.09 alkaen), valmentaja Antti/Salla

Ookami - sudet

Ti klo 18.00-19.00 Rekolan koulu (06.09 - 27.10), valmentaja Salla

To klo 18.15-19.15 Lumon painisali, valmentajat Jani/Joonas/Salla/Antti

Tora - tiikerit

Ti klo 19.00-20.30 Rekolan koulu (06.09 - 27.10), valmentaja Salla

To klo 19.15-20.30 Lumon painisali, valmentaja Salla

Vaihtuvat apuohjaajat syyskaudella 2010 ( klo 00.00 - 00.00):